Sukkahousut

12-01-17 09:59

Sukkikset eivät ole kertakäyttökamaa, kun ne valitsee ja pukee oikein. Sukkahousujen lisäksi huolta täytyy muistaa pitää myös ihon kunnosta.

trendi pukeutumisopas sukkahousut

Näin valitset sukkahousut


-    Ohuet 8–15 denierin sukkahousut sopivat juhlaan. Ne eivät kestä kovaa kulutusta, varsinkaan ilman vahvikkeita. Arjessa toimivat 20-denieriset ja sitä vahvemmat sukkikset.


-    Kanta-, kärki- ja pohjavahvikkeet pidentävät sukkahousujen käyttöikää. Vahvikkeellisista sukkiksista parhaita ovat sellaiset, joissa on muotoon¬neulotut kantavahvikkeet.


-    Laadukkaat sukkahousut tunnistaa silkkimäisestä, tasaisesta neuloksesta. Esimerkiksi Amarin ja Voguen pakkauksiin on merkitty, jos sukkahousut on neulottu kaksi kertaa polyamidilla päällystetystä elastaanista. Nämä sukkahousut tuntuvat iholla pehmeiltä ja silkkisiltä. Päällystämätön elastaani on karheaa, jopa pistelevää.


-    Käyttömukavuutta lisäävät myös housu¬osan litteät haarasaumat ja sukkahousujen täysmuotoilu. Se tarkoittaa sitä, että pakkauksesta otettaessa sukkahousuissa näkyy jalan muoto eli jalkaterä, kapea nilkkaosa ja pohkeelta reidelle levenevä malli.


-    Pakkasella lämmittävät parhaiten puuvilla- ja villasukkahousut. Myös hyvin vahvat opaque-sukkahousut ovat oiva valinta kylmälle säälle.

 

 

Näin huollat sukkahousuja


-    Huuhtele sukkahousut jo ennen ensimmäistä käyttökertaa, sillä sukkahousujen elastaani on saattanut kuivua varastoitaessa. Riittää, että sukkahousut kostuttaa pikaisesti hanan alla ja antaa niiden kuivua. Näin elastaanin jousto palautuu.


-    Sukkahousujen käyttöikä pitenee myös, jos sukkahousut huuhtelee vedellä jokaisen käyttökerran jälkeen.


-    Muista hoitaa myös ihoa. Käsien, jalkojen ja kenkien hoito pidentää sukkisten käyttö­ikää. Koppuraiset kantapäät, pitkät varpaankynnet ja kenkien rosoiset sisäpinnat voivat hangata sukka-housut rikki. Pukiessa sukkiksiin tulee herkästi langanvetoja, jos kädet ovat karheat tai kynnet liuskoittuneet. Käytä silloin käsineitä.

 

 

Sukkahousujen pukeminen


-    Ennen pukemista voit venyttää ja oikoa sukkahousuja kevyesti. Näin ne on helpompi pukea päälle eivätkä ne mene yhtä helposti rikki.


-    Pue sukkahousut sääri kerrallaan. Kääri ensin toinen sääriosa rullalle, asettele sukan kärkiosa kohdalleen ja venytä sukkahousu kevyesti pohkeelle asti. Pue samoin toinen sääri. Venytä lopuksi sukkahousut varovasti reidelle ja siitä ylös. Riuhtomista sukkikset eivät kestä.


-    Mikäli sukkahousujen housuosa on vahvikkeeton, kannattaa housuosa pukea ylle pitämällä kiinni sukkahousujen vyötärönauhasta tai vyötärönauhan alapuolella olevasta kapeasta vahvikekaistaleesta.

 

 

Näin käytät stay up -sukkia


-    Stay up -sukkien silikoninauha ei pysy paikoillaan kuivalla ja hilseilevällä iholla. Reisiä ei kuitenkaan pidä rasvata juuri ennen stay upien pukemista, sillä silikoni lähtee liukumaan, jos iholla on kosteusvoidetta.


-    Pakkasella ei kannata korjailla stay upien korkeutta. Jos ihon ja silikonin väliin pääsee kylmää ilmaa, silikoni ei pysy ihossa kiinni.

Asiantuntijana Jaana Nummela, suunnittelija, Nanso Group


Teksti: Liisa Jokinen.

 
close
loading

Trendi helmikuussa

 

 

Mikä on talven hankalin kauneuspulma?

Sähköiset hiukset.
Pipon alle litistyvä kampaus.
Pakkasen kuivattama iho.
Kylmässä punoittavat kasvot.
 
 
 

Ihastu Trendin blogeihin:

Kiitos hyvää

"Korvapuusti ja kuuma kaakao, siinäpä ulkoilun jälkeinen klassikkokombo, joka uppoaa talvesta tois ..."
 

Kaikki mitä rakastin

"Kyselitte kovasti kuvia uudesta asunnosta - no, tässä niitä tulee.  Tiedän. Ei vastaa ehkä ihan o ..."
 

Sara K.

"  Sofia Coppola Louis Vuittonin pyjamassa ja tohveleissa.  Pyjamapukeutuminen on ollut aina miele ..."
 

Vippaskonsti

"Joku on jo saattanut huomata blogin Facebook-ryhmästä, että Vippaskonsti on Aussie Blog Awardseis ..."
 

Auta Elina

"J – Jännite. En usko, että seksi voi olla hyvää, jos siitä puuttuu täysin jännite. Tarkoitan sill ..."
 
 
 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet


 


 

Ilmoitus

 



ilmoitus