Ystäväkirjassa Trendin sivuilta tutut ihmiset paljastavat yllättäviä asioita itsestään kouluaikojen ystäväkirjojen hengessä.
"En enää kaipaa kollegojen selkääntaputtelua. Ystävystyn sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on mielenkiintoista keskustella. Sellaisten, jotka hakevat kokemuksia ja tajuavat oman kuolevaisuutensa."
-Trendi 12/2011
"Pelottavinta olisi, jos kasvaisi niin suureksi, ettei saisi yhteyttä yleisöön ja menettäisi kaiken intohimon."
Trendi 8/2011
"Jos yrittää tehdä jotain ajankohtaista ja muodikasta, päätyy laskelmoimaan ja lopputulos on feikki. Tärkeintä on tehdä asioita oman fiiliksen mukaan." Trendi 8/2011
"Tyylini on melko klassinen ja vähäeleinen, mutta vaatteissa saa olla jokin juju: ei niinkään hauska printti tai yksityiskohta vaan jotain persoonallista vaatteen perusolemuksessa." Trendi 7/2011
"Ajattelin nuorempana, että kaikki ovat yhtä iloisia kuin minä. Nyt ymmärrän olevani vähän erilainen." Trendi 5/2011
"Jos urani loppuisi, elämästäni katoaisi puolet. Mietin sitä joka päivä." Trendi 4/2011
"Viihdyn vaatteissa, jotka tuntuvat siltä kuin olisin vain heittänyt ne päälleni. Se on tottakin: käytän pukeutumiseen korkeintaan viisi minuuttia." Trendi 4/2011
"Muusikon ammatti ei ollut valinta. En osaa kirjoittaa tai piirtää, eikä minulla ole luontaisia kykyjä moneen muuhunkaan asiaan. En keksi, mitä muuta voisin tehdä." Trendi 3/2011
"Minua ei juuri tunnisteta kotikapunkini Lontoon kaduilla. Pyrin tekemään samoja asioita ja käymään samoissa paikoissa, joissa olen aina käynyt." Trendi 3/2011
”Jos voisin muuttaa yhden asian itsessäni, minusta tulisi ahkera ja toimelias arkirutiinien hoitaja.” Trendi 2/11
"Arvostan naisia enemmän kuin parikymppisenä. Miehet olisivat aika hukassa ilman heitä." Trendi 2/2011
"Ehkä se, että keksii aina kaikkea hullua, on tuonut energiaa myös parisuhteeseen."
Trendi 2/2011
"Vaatteissa tärkeintä ei ainakaan ole mukavuus. Mitä epämukavampi olo, sitä paremmin pysyy ryhdissä."
"Olen alkanut uskoa, että kaikkien meidän pitäisi olla joka päivä vähän nörttejä."
"I have no master plan. There’s always room for something wonderful."
"Säilytä elämäsi varrella innostumisen ja ihmettelyn kyky, joka meillä kaikilla lapsena automaattisesti on."
"Elämä opettaa, itse olen vaan huono oppimaan."
"Älä unelmoi elämääsi vaan elä unelmaasi."
"Elä unelmaas, älä unelmoi elämääs."
"Vain kuolleet kalat uivat virran mukana."
"Having fun, making bread, pay attention, use your head."
"Hakuna matata!"
"Se mikä ei tapa, se vahvistaa."
"Nobody can do everything but everybody can do something."
"Nauti elämästä!"
"Carpe omnia - tartu kaikkeen."
"Live, love, laugh."
"Onnellisuus syntyy siitä, kun elämästä nauttii kaikilla mahdollisilla aisteilla."
"Hävetä saa muttei katua."
Ilmoitus
ilmoitus
Trendi -lehteä julkaisee Forma Publishing Group Oy, joka on perustettu 1983. Se kuuluu ruotsalaiseen Forma Publishing Group Ab konserniin. Muita Forma Publishing Group Oy:n lehtiä Suomessa ovat Kotivinkki, Talo&Koti, Kotivinkki Joulu ja Jouluherkut, Kotivinkki 101 ideaa, Trendi Lux ja Kotivinkki Keittiö.