Täällä sitä kuulkaa tökötetään toista päivää sisätiloissa. Ja ulkona sen kun keli kaunistuu. Mutta sen sitä saa kun huitshapeloi muka liian kiireisenä kimalaisena, eikä ota varoitusmerkkejä kuuleviin korviinsa, kuten pieniä näkymättömiä leppäkerttuja kurkussa, jotka kertovat kutinallaan, että nyt yrittävät pöpöt vallankaappausta. Ja siltikin sitä vain menee ystävän synttärijuhlissa syömään kakkua ja karkkia ja luulee muka olevansa totaalisen ylivertainen henkilöhahmo, johon fysiikan ja biologian lainalaisuudet eivät päde, eli kuka ei voi sairastua. 

Näin sitä ylpeys käy lankeamuksen edellä. Ja niinhän sitä pöpöt villiintyivät niille suomistani upeista apajista, eli sokeritarjoilusta ja ympäriinsä viuhtomisesta. Kun olisi ollut oikeasti aika hidastaa ja vetää napaan vastustuskykyä buustaavia rohtoja. Nyt on voimat veks ja nieleminen sattuu. Klunks. Auts.

Jotta välttyisit kohtaloltani, niin muistutan omista opeistani, joita en itse tarpeeksi ajoissa noudattanut.

Täällä siis tosi hyvä liuta niksejä flunssan välttämiseen.

Tiedän, etten nyt ole kovin uskottava opettaja kurkkukipuineni tällä saralla, mutta voin kertoa, että olen yleensä saanut kyseisillä kikoilla väisteltyä kaiken maailman influenssat, virukset ja pahisbakteerit, vaikka ympärillä olisi muut miten pärskineet.

Mutta nauttikaahan te muut elivoimistanne ja kauniista säästä. Ja kiertäkää turha kiire ja sokerimätöt kaukaa. Ja muistakaa antaa kropalle lepotauko, silloin kun se sellaista vaatii. Minunkin pitäisi olla kyllä nyt oikeasti vain ja ainoastaan vaakatasossa kattoon tuijottamassa, eikä kertomassa teille kauhutarinoita leppäkertuista. Eli nyt äkkiä huis pois peiton alle!

Suukkoja ja halauksia! Tai no, ehkä vain etäinen vilkutus ja suu kiinni hymyilyä. Kato ettei tartu.

♥ Virpi

(kuvat: jorey hurley)

Tiedän, että on hieman tylsää ajatella lukijoidensa puolesta. Siis olettaa heidän ajattelevan jollain tietyllä tavalla ja ikään kuin puolustautua jo etukäteen jonkun mahdollisiin kommentteihin.

En silti voi olla ajattelematta, että nyt joku lukija ajattelee tämän postauksen kuvat nähtyään, että “Äh, taaas kakkuja.”

Mutta jos jollain nyt lipsahtaa sellainen ajatus päähän, niin rauhoittelen häntä hieman toteamalla, että tämä on nyt todennäköisesti joku vaihe, joka minun on vain elettävä. Sinnittele mukana, kyllä tämä tästä. Tai sitten ei. Ehkä kakut karkaavat käsistä ja blogini nimi on kohta “Kiitos kakkuja!” Siinä tapauksessa toivon, että voit iloita kanssani uuden elämäntehtäväni löytymisestä.

Tämä kyseinen kakku on luovan itseilmaisun tulos. Tiedättehän esimerkiksi terapeuttisen maalaamisen, jossa maalataan ilman sääntöjä, kontrollia ja päämääriä ja ilmaistaan vain rehellisesti omaa sielunmaisemaa? No, tässä kakussa käytin hieman samaa metodia. Se syntyi äitienpäiväaamuna, kun päätin käyttää kakkuvuokaa kanvaasinani ja heitellä sinne juuri sellaisia elementtejä, kuin mitä sillä hetkellä sattui sisimmästä kumpuamaan, ilman ohjeita tai suunnittelua. Halusin tehdä ihan vain itseni näköisen kakun.

No, kakku näyttää kieltämättä tosi oudolta hieman erityiseltä. Lumiselta hatulta tai albiinokäpyeläimeltä. Valkoinen kukka oli ehkä eniten itselläni mielessä. Pioni tai joku muu ihana. Kaiken valkean raukeuden alta kuitenkin paljastuu täyteläisen tumma ja upottavan hedelmäinen makumaailma, ja halki leikattuna kakun kuorrutteen ja sisustan kontrasti luo jännitteen, joka ei voi purkautua muuten kuin maistamalla palan... ja toisen … ja kolmannen. 

Mieheni rakastui kakkuun ensilusikallisella ja totesi oitis sen olevan paras kakku, jonka olen ikinä koskaan valmistanut. Uskon hänen vilpittömyyteensä, tosin eipä hänellä tainnut juuri olla vaihtoehtoja kertoessani tarjoiluhetkellä kakun olevan taiteilijan omakuva. “Upea, maukas, tyylikäs, ei lainkaan liian makea ja erittäin tasapainoinen” olivat kaikki juuri niin hyvin valittuja sanoja kuin vain naisen kanssa pitkään asunut mies voi osata laukoa. Myhäilin tyytyväisenä ja otin jokaisen adjektiivin auliisti omakseni.

VALKEA - kookoskerma-suklaa-banaani-kakku

(raaka, gluteeniton, maidoton, sokeriton)

Pohja:
3 dl manteleita
1,5 banaania
2 rkl Raakakaakaojauhetta
Ripaus merisuolaa

Suklaatäyte:
0,5 dl kaakaovoita
5 rkl kylmäpuristettya kookosöljyä
3 rkl pähkinävoita
3 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl kotimaista luomuhunajaa
Ripaus suolaa

Kuorrutus:
1 banaani
Kookoslastuja
Kookoskermavaahtoa

Kookoskermavaahtoon:
2 Purkkia kookosmaitoa (Jääkaapissa säilytettyinä!)
½ tl Aitovaniljajauhetta
+ halutessa 1 rkl hunajaa ja 1 rkl soijalesitiiniä

(Annostukset noin Ø 17 cm vuokaan)

1. Valmista kookoskermavaahto. Avaa kaksi jääkaapissa säilytettyä kookosmaitotölkkiä purkkien pohjasta ja valuta ulos nestemäinen kirkas aines. (Voit käyttää tuon nesteen myöhemmin vaikka smoothien seassa.) Lusikoi purkkeihin jäänyt paksu valkoinen tahna syvään astiaan. Vatkaa tehosekoittimella kookosmassaa, kunnes se alkaa notkistua ja muuttua kermavaahdon kaltaiseksi. Nostele sekoituksen aikana vatkainta, jotta seokseen pääsee ilmaa ja siitä tulee kuohkeaa. Halutessasi voit lisätä kookoskerman sekaan hunajaa, aitovaniljajauhetta lisämakua antamaan. Voit lisätä myös soijalesitiiniä lisää kermaisuutta antamaan. Huomaa, että lisätessäsi muita aineksia voi kookoskerma löystyä vetisemmän tuntuiseksi. Saat kookoskermasta paksumpaa pitämällä sitä jääkaapissa noin tunnin ennen käyttöä. Kookoskerma kannattaa säilyttää muutenkin jääkaapissa sillä aikaa kun teet kakkupohjan.

2. Tee pohjataikina. Hienonna mantelit ja aja banaanin kanssa tasaiseksi massaksi esimerkiksi blenderissä. Taikinan tulee olla paksua ja muovailtavaa, ei liian tahmeaa, eikä murenevan kuivaa. Lisää tarvittaessa lisää banaania tai manteleita, jotta saat koostumuksesta sopivan. Lisää lopuksi raakakaakaojauhe ja suola ja sekoita. 

3. Valmista Suklaatäyte. Sulata kaakaovoi ja kookosöljy juoksevaksi lämpimässä vesihauteessa ja lisää sekaan pähkinävoi, hunaja, kaakaojauhe ja suola. Sekoita.

4. Kasaa kakku. Leikkaa kakkuvuoan pohjalle leivinpaperista ympyränmuotoinen pala helpottamaan kakun  siirtämistä. Kaada puolet pohjataikinasta vuoan pohjalle ja painele taikina tiiviisti ja tasaisesti pohjalle. Kaada puolet suklaatäytteestä tasaisesti pohjan päälle. Jätä loppuosa suklaaseoksesta lämpimään vesihauteeseen, jotta seos pysyy juoksevana. Laita kakkuvuoka pakastimeen noin 15 minuutiksi tai kunnes suklaa on kovettunut. Ota vuoka pakastimesta ja painele suklaakerroksen päälle pohjataikinan loppuosa. Kaada loppuosa suklaatäytteestä tasaisesti pohjataikinan päälle ja laita kakkuvuoka uudelleen pakastimeen siksi aikaa, kunnes suklaa on kovettunut.

5. Kuorruta kakku. Suklaan jähmetyttyä ota vuoka pakkasesta, irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluastialle. Anna kakun sulaa hetken. Viipaloi kakun pinnalle yksi banaani. Ota tekemäsi kookoskerma jääkaapista ja sekoita sitä hieman. Levitä kookoskerma kakun pinnalle. Lisää päälle vielä kookoslastuja ja tarjoile kakku.

Kakku on oikeasti todella helppo tehdä. En ymmärrä miten sain tuon ohjeen näyttämään niin monivaiheiselta ja hankalalta. Lyhykäisyydessään ohjeen voisi tiivistää myös näin:

Tee pohjataikina ja soseuta mantelit, banaani, kaakaojauhe ja suola tasaiseksi massaksi. Valmista sukklaakuorrute sulattamalla kaakaovoi ja kookosöljy juoksevaksi ja lisäämällä loput ainekset. Levitä puolet pohjataikinasta vuokaan, kaada päälle puolet suklaaseoksesta ja anna jähmettyä hetki pakkasessa. Lisää sen jälkeen lopuosa pohjataikinasta ja sen päälle loput suklaaseoksesta. Anna taas jähmettyä pakkasessa. Viipaloi lopuksi päälle yksi banaani, kuorruta kakku kookoskermavaahdolla ja viimeistele kookoslastuilla. Tarjoile ja nauti.

Jos olet suurpiirteinen, kuten minä, käytä tuota jälkimmäistä ohjetta. Mikäli kaipaat tarkkoja neuvoja, seuraa ensimmäistä opastusta.

Näin se vapaa virtaus ja luova itseilmaisu tuottivat jälleen mukavaa satoa: Saatiin kelpo kakkuresepti ja kehitettiin yksi uusi terapiamuoto - kakkuterapia. Suosittelen kokeilemaan, kumpaistakin.

♥ Virpi

Näytin tässä eräs aamu tytölleni vanhaa Peppi Pitkätossu -elokuvaa. Nostalgiamielessä, esitelläkseni oman lapsuuteni suurinta idolia ja ihastusta. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Peppi syö aamupalaksi ison täytekakun. Isolla lusikalla suoraan kakkulautaselta - tietenkin.

Tyttäreni on vielä sen verran pieni, ettei hän ehkä ymmärrä vielä kyseisen hahmon upeaa ja hulvatonta anarkistisuutta, mutta itseeni Peppi tekee edelleen yhtä suuren vaikutuksen kuin lapsena. Peppi, tai tarkemmin ottaen Astrid Lidgren lienee ainakin osittain se, jota saan kiittää - tai syyttää, riippuu keneltä kysyy - siitä, etten edelleenkään ole erityisen kiinnostunut tarkoista säännöistä, rytmeistä ja muodollisuuksista, vaan haluan antautua mahdollisimman paljon elämän ja mielikuvituksen vietäväksi. Aikuisuus vain meinaa välillä ottaa salakavalasti vallan, ja huomaan toisinaan itsessäni hieman kammottavavia etäännyttävän ylikohteliaisuuden, korrektiuden ja sievistelevyyden hiukkasia. Juuri niitä Peppi Pitkätossusta tutun Lastenkodin johtajattaren tai kylän hienojen rouvien kalkkeumia, joille Peppi näyttäisi pitkää nenää. 

Kyseisiin havantoihin herätessäni olen päättänyt oitis karistaa harteiltani hus pois moiset elämänilon kukistajat, huutaa “Töttöröö!” ja tehdä jotain, mitä vain mieleen juolahtaa. Vedän vaikka kovaäänisen tanssimusikaalin olohuoneen lattialla, lähden juoksemaan kadulla, ilman että olisi oikeasti kiire (tosi kreisiä!) tai tarjoan lapselle kakkua lounaaksi - suoraan kakkulautaselta, tietenkin.

Näin teimme esimerkiksi kuvassa törröttävän vihreän kakun kanssa. 

Ja jos joku on siellä nyt näppäilemässä puhelimeensa lastensuojeluviranomaisen numeroa, niin saanen kehottaa kurkkaamaan tämän anarkistisen lounaskakkumme raaka-aineita. 

Lime-suklaa-kakku (raaka, maidoton, gluteeniton, sokeriton)

Pohja:
2,5 dl Manteleita
5 rkl Pähkinävoita (Itse käytin raakaa saksanpähkinävoita, muutkin käy)
1 rkl hunajaa
2 rkl Raakakaakaojauhetta
Ripaus merisuolaa

Kuorrute:
2 isoa avokadoa
2 luomubanaania
½ dl luomulimen mehua
1 rkl raastettua luomulimen kuorta
½ tl aitovaniljajauhetta
½ dl kaakaovoita
2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
+ halutessa hieman hunajaa lisämakeutukseksi

(vuoka: halkaisijaltaan 17 cm)
Aja mantelit blenderissä tai monitoimikoneessa muruksi. Lisää pähkinävoi ja hunaja ja jatka sekoittamista, kunnes seos on mahdollisimman tasaista massaa. Lisää sekaan kaakaojauhe ja suola ja sekoita. Leikkaa irtokakkuvuoan pohjalle ympyränmallinen leivinpaperipala, jotta voit liikutella kakkua sen valmistuttua paremmin. Levitä pohjataikina kakkuvuoan pohjalle tasaisesti. ja valmista kuorrute.

Puhdista ja kuivaa blenderi/monitoimikone. Lisää sinne kuoritut avokadot ja banaanit sekä kaikki muut ainekset, paitsi kaakaovoi ja kookosöljy. Aja seos tasaiseksi massaksi. Sulata kaakaovoi ja kookosöljy lämpimässä vesihauteessa juoksevaksi ja kaada muun kuorruteseoksen sekaan. Sekoita huolellisesti. Kaada kuorrute kakkuvuokaan pohjataikinan päälle ja laita koko komeus pakkaseen jähmettymään noin tunniksi.

Kakun jähmetyttyä ota se pakkasesta, aseta tarjoiluastialle ja anna sulaa hieman ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle raakakaakaojauhetta tai -rouhetta ja hieman raastettua limenkuoriraastetta. Tarjoile mieluusti mahdollisimman tuoreena, jolloin kakku on freeseimmän näköinen.

Manteleita, pähkinöitä, hedelmiä ja hyvishöysteitä, runsaasti hyviä rasvoja ja elinvoimaisia ravinteita. - Maybe you want to put down that phone, honey?

Makukin tässä kakussa on samaan aikaan mahtavan raikas ja täyteläinen. Pohja muistutti hieman suklaahalvaa ja vihreä limetäyte oli juuri sopivasti sitruksinen, ei liian makea, mutta silti makeannälän tyydyttävä.

Tiedän, ettei näistä kuvista nyt välity ehkä ihan se anarkismi, mitä juuri kuvailin kaipaavani. Kakku olisi pitänyt lopuksi heittää seinään ja kuvata roiskeet, jotta olisi saatu tähän jotain aitoa meininkiä. Mutta hei, on tuolla vähän nuo pienet suklaahippuset ja jauheet karkailleet pöytäliinalle. Että ehkei tässä ihan menetettyjä tapauksia olla. 

Tässä olisi muuten taas erittäin kelpo vaihtoehto äitienpäiväkakuksi. Sellaisille kirpsakoille ja pirtsakoille äideille. Ja tässäpä myös muutama muu kakkuehdotus reseptiarkistostani:

Ruusukakku 

Banaanikakku

Vadelmakakku

Jauhoton suklaakakku

Mansikkakakku

Äkkiä Tommin kasvoille valahti synkkä varjo.

– Minä en halua tulla koskaan isoksi, hän sanoi varmasti.

– En minäkään, sanoi Annikka.

– Ei, se ei olekaan yhtään kivaa, sanoi Peppi. – Isoilla ihmisillä ei ole ikinä hauskaa. Heillä on vain ikäviä töitä ja hupsuja vaatteita ja liikavarpaita ja kummallisveroja.

– Kunnallisveroja, sanoi Annikka.

– Samaa roskaa joka tapauksessa, sanoi Peppi. – Ja heidän päänsä on täynnä taikauskoa ja muuta hullutusta. He luulevat, että jos he sattuvat pistämään veitsen suuhun syödessään tai jotain, siitä seuraa suuri onnettomuus.

– Eivätkä he osaa leikkiäkään, sanoi Annikka. – Hyi, että ihmisen on pakko tulla aikuiseksi.

– Kuka on sanonut, että on pakko? kysyi Peppi. – Jollen väärin muista, on minulla jossakin pari pilleriä.

– Mitä pillereitä? sanoi Tommi.

– Oikein hyviä pillereitä niitä varten, jotka eivät halua tulla aikuisiksi, sanoi Peppi ja hyppäsi alas pöydältä. Hän etsi kaikkialta kaapista ja laatikoista, ja hetken kuluttua hän toi kolme pilleriä, jotka olivat aivan kuin keltaisia herneitä.

– Herneitä, sanoi Tommi hämmästyneenä.

– Herneitä muka, sanoi Peppi. – Eivät ne ole herneitä vaan kiekurapillereitä. Sain ne kauan sitten Riossa eräältä vanhalta intiaanipäälliköltä, kun sanoin etten erityisemmin välittäisi tulla aikuiseksi.

– Olisiko tuommoisista pikku pillereistä apua? sanoi Annikka epäillen.

– Varmasti, vakuutti Peppi. – Mutta ne on syötävä pimeässä ja samalla on sanottava näin:

”Hieno, pieni kiekura, sureksi en tahdo ma.”

– Tarkoitat kai ”suureksi”, sanoi Tommi.

– Jos kerran sanon ”sureksi”, niin tarkoitan sureksi, sanoi Peppi. – Useimmat sanovat suureksi, ja sen on pahinta mitä voi tapahtua. Silloin rupeaa kasvamaan pahemmin kuin koskaan. Kerran eräs poika söi tällaisia pillereitä. Hän sanoi ”suureksi” sen sijaan, että olisi sanonut ”sureksi”. Ja hän rupesi kasvamaan niin. Että pelotti. Monta metriä päivässä. Se oli surullista. Kyllä se niin kauan kävi laatuun, kun poika saattoi kuljeskella ja syödä suoraan omenapuusta suunnilleen kuin kirahvi. Mutta ei aikaakaan, kun hän oli siihen liian pitkä. Ja kun heille tuli tätejä ja näiden piti sanoa pojalle: ”Voi onpa sinusta tullut iso ja reipas poika”, niin heidän piti huutaa megafoniin, jotta hän olisi kuullut. Pojasta ei näkynyt muuta kuin pitkät laihat sääret, jotka katosivat pilviin kuin kaksi lipputankoa. Hänestä ei kuultu enää mitään, niin, paitsi kerran kun hän nuolaisi aurinkoa ja sai palorakkulan kieleensä ja alkoi ulvoa niin kauheasti, että kukat alhaalla maassa kuihtuivat. Mutta se olikin viimeinen elonmerkki hänestä. Vaikka luullakseni hänen jalkansa vieläkin kuljeskelevat Riossa ja saavat aikaan liikennehäiriöitä.

– Minä en uskalla syödä mitään pilleriä, sanoi Annikka pelästyneenä. – Jos minä satun sanomaan väärin.

– Et sinä sano väärin, lohdutti Peppi. – Jos pelkäisin että sanot, en antaisi sinulle ollenkaan pilleriä. Olisi aika yksitoikkoista leikkiä pelkästään jalkojen kanssa. Olisi siinäkin siisti seurue, Tommi ja minä ja sinun jalkasi.

– Äh, et sinä sano väärin, Annikka, vakuutti Tommikin.

He sammuttivat kaikki joulukuusen kynttilät. Keittiöön tuli pilkkopimeä; vain lieden eteen loi luukkujen takana hehkuva tuli valoa. Lapset istuivat piirissä keskellä lattiaa ja pitivät toisiaan käsistä. Peppi antoi sekä Tommille että Annikalle kiekurapillerin. Jännitys karmi heidän selkäpiitään. Hetken kuluttua tuo merkillinen pilleri olisi alhaalla vatsassa, ja sitten heidän ei ikinä, ikinä tarvitsisi tulla aikuisiksi. Se oli ihmeellistä.

– Nyt, kuiskasi Peppi.

He nielaisivat pillerit.

– Hieno pieni kiekura, sureksi en tahdo ma, he sanoivat kaikki kolme yhtaikaa.

Niin se oli tehty. Peppi sytytti kattolampun.

– Ihanaa, hän sanoi. – Nyt ei tarvitse tulla suureksi ja saada liikavarpaita ja muuta kurjuutta. Vaikka pillerit kylläkin ovat olleet kaapissani niin kauan, ettei voi olla ihan varma, että ne ovat säilyttäneet voimansa. Mutta toivotaan parasta.

(Astrid Lidgren: Peppi Pitkätossu Etelämerellä, s.101-102.)

♥ Virpi