Minulta kysytään aina välillä asioita, joihin en osaa heti vastata. Annan ajan kulua ja vastaan, kun osaan. Aina saa kysyä — olen otettu keskustelunavauksista — mutta olette ehkä myös huomanneet, että heitän aina jossain kohdassa pallon takaisin teille.
Jos nimittäin jotain voisin toivoa kirjoitusteni kautta teille välittäväni, niin satunnaisia hetkiä, jolloin tiedätte tietävänne itse.
Tarkoitan varmuutta ja uskoa elämään. Ne kantavat kauas.
Minä en voi päättää puolestanne, eikä kukaan teistä voi päättää minun puolestani. Ei ole mitään muuta tapaa tehdä hyvää päätöstä, kuin päättää jotakin, ja ajatella sitten kroonisesti, että päätös oli hyvä.
Kukaan meistä ei pysty kovin paljon vaikuttamaan toisen todellisuuteen. Ei auta, että minä tiedän sinun olevan upea, jos et tiedä sitä itse, kokemuksiasi värittävät kaikki ne muut ajatukset, joita liität itseesi.
Olette ehkä huomanneet senkin, että oikeastaan vastaan kaikkiin asioihin samalla tavalla. Jos keskustelu on kallistunut vasemmalle, yritän ehkä liioitellusti nojata oikealle. Mutta se on pelkkää hienosäätöä. Vastaukeni on aina sama.
Kuvitellaan ongelma, jolle toivomme ratkaisua. Ollessamme tuskastuneita kaikki mitä teemme asian hyväksi tuntuu vain alleviivaavan ongelmaa, ja olomme on entistä kurjempi. Kunnes olemme jossain vaiheessa niin väsyneitä taistelemaan ongelmaa vastaan, että luovutamme. Annamme olla. Ja, ta-daa, tämä on se ratkaisu.
Tiedän, olen tavattoman tylsä. Mitään tämän suurempaa en kuitenkaan ole elämäni aikana oppinut.
Luovuttaessamme emme nimittäin luovu toiveestamme, että ongelma poistuisi elämästämme. Luovumme taistelusta, ärtymyksestä, pakonomaisesta tarpeesta kontrolloida elämää — niistä asioista, jotka alunperin synnyttivät itse ongelman. Päästäessämme irti kaikki alkaa kirkastua.
Tämä aihe taitaa olla blogissani eräs niistä kiivaimpia keskusteluita aiheuttaneista. Ja kyllähän me kaikki tiedämme, että on raivostuttavaa olla keskellä epämieluisaa tilannetta, ja olla syyttämättä siitä jotakuta: itseään, muita ihmisiä — tai olosuhteita. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka ympärillämme risteilee hurjan paljon ihmisiä, joiden intressit saattavat kulkea ristiin omiemme kanssa, meidän kokemuksemme ovat aina meidän kokemuksiamme.
Meillä on kysy tuoda muista ihmisistä esiin mitä tahansa puolia. Vaikka esimies olisi nihkeä kaikille muille alaisilleen, me pystymme löytämään hänen kanssa yhteisen sävelen, jos näin valitsemme. Voimme omalla olemuksellamme edistää muiden ihmisten mielenrauhaa tai rikkoa sitä. Voimme menestyä tai olla menestymättä millaisina aikoina tahansa, riippumatta siitä, millaisessa jamassa maailmantalous tai työttömyystilastot ovat. Voimme valita, että ärsyynnymme siitä, että joku syö suu auki, tai, voimme valita että toinen voi syödä, miten syö, ja kunnioitamme häntä ilman ehtoja. Tämä jälkimmäiseksi mainittu tapa on muuten ainoa tapa olla vapaa ja onnellinen.
Ongelmatilanteessa ongelmasta irti päästäminen on aina askel eteenpäin. Tunkkaisesta mielentilasta meillä ei ole mitään pääsyä oivalluksiin, jotka ratkaisisivat asian. Ja toisaalta, missä tahansa tilanteessa, kaikki mahdollisuudet ovat aina olemassa. Mikä tahansa asia voi ratketa millä tahansa tavalla, mutta: asiat ratkeavat aina sillä tavalla, johon vahvimmin uskomme.
Kun lakkaamme ajattelemasta, että asioiden kuuluisi olla jollain toisella tavalla kuin ne ovat, maailma näyttäytyy meille tavalla, joka on meille mieluisa. Jos taas emme usko, että asiat järjestyvät, ellemme väännä ja käännä ja pakota niitä olemaan tietyllä tavalla (esimerkiksi määräilemällä ja manipuloimalla muita ihmisiä tai kontrolloimalla omaa kehoamme), yllä mainittu vahvin uskomuksemme on se, etteivät asiat järjesty ilman kovaa työtä ja taistelua — ja silloin kokemuksemme muodostuu tällaiseksi.
Vaatii rohkeutta ja optimismia luottaa elämään. Mutta kun tuolle rohkeudelle antaa tilaa, ja maailma alkaa aidosti näyttää erilaiselta, monisyisemmältä ja merkityksellisemmältä, väitän, että mitään paluuta entiseen ei ole. Se, etteivät asiat järjesty, ei ole enää mikään vaihtoehto. Se, ettemme saa kaikkea, mitä tahdomme, ei ole enää mikään vaihtoehto. Asiat järjestyvät aina ja vieläpä helposti, kuin itsestään, heti kun väistymme mielenmyllerryksinemme ratkaisun tieltä.
Siksi paras elämänohjeeni on yksinkertainen: let it be. Anna asioiden tulla ja mennä ja olla. Tämä on usein meille vaikeaa, koska luulemme, että hyväksyessämme olosuhteet tyydymme vähempään kuin mitä tahtoisimme ja ansaitsisimme. Vaikka oikeasti ainoa syy, ettemme ole saavuttaneet tahtomiamme asioita on se, että olemme keskittyneet olemaan ärtyneitä niiden poissaolosta, tai yleensäkin asioihin, joista emme pidä. Maailma heijastaa meille kuin peili kaiken, mitä siitä uskomme.
Vasta kun lakkaamme ajattelemasta, että asioiden pitäisi olla jollain toisella tavalla, alamme huomata, miten hillittömän paljon hyvää jokaisella päivällä on meille tarjota. Sama pätee muihin ihmisiin. Vasta kun annamme toisille tilan olla juuri sellaisia kuin he ovat, pystymme näkemään heissä kaikkein huikeimmat ja rakastettavimmat piirteet. Ja noita asioita äimistellessämme olemme itse aika hiton rakastettavia...
Nämä ovat jänniä juttuja. Ärsyttävän simppeleitä, ärsyttävän höhmäisiä, ärsyttävän totta.
Kevyttä päivää. You know what to do.
Kuva Chuando & Frey, malli Jasmin Jalo; L'Officiel Singapore toukokuu 2013
