Nelliina haastoi joskus marraskuun tienoilla kaikki bloggaamisen vuonna 2007 aloittaneet muistelemaan menneitä. Minun oli tarkoitus tarttua haasteeseen hieman aiemmin, mutta se itse asiassa sopii juuri tähän ajankohtaan paremmin kuin hyvin.

Luin keväällä 2007 yliopiston pääsykokeisiin. Ja selasin sivusilmällä nettiä enemmän kuin olisi ollut tervettä. Törmäsin tuolloin ensimmäisiin muotiblogehin, ja seurattuani Niotillfemiä ja Cherry Blossom Girliä innokkaasti joitakin kuukausia, päätin perustaa oman. Olin jo pitkään rakastanut katumuotia, vintagea ja pukeutumisen historiaa, mutta kukaan kaveripiirissäni ei jaksanut kuunnella juttujani. Suomalaisia muotiblogeja oli tuolloin muutamia kymmeniä. Ei ollut sponssidiilejä, ilmaislahjoja ja kaikki kirjoittajat tiesivät toisensa.

Ensimmäinen blogi oli nimeltään Väärä dikotomia.  Termi tarttui alunperin mukaan logiikan luennoilta. Ajattelin alunperin, että siitä olisi tullut maailman paras hardcorepunk-bändin nimi. Maailma kiittää tässä vaiheessa, että päädyin perustamaan yhtyeen sijaan nettipäiväkirjan. 

Tunsin vuoden 2007 kesän ja alkusyksyn aikana, etten oikein istu kovaa vauhtia kasvavaan suomalaiseen blogiskeneen. Hehkutin uusimpien designer-mallistojen ja ketjuliikelöytöjen sijaan vanhoja valokuvia ja vintagea. Samaan aikaan huomasin, että suurin osa lukijoistani tulee Suomen ulkopuolelta. Päädyin loppusyksystä 2007 muuttamaan Vuodatuksesta bloggeriin, ja aloittamaan blogini uudestaan englanniksi My Bloody Valentinelta lainatulla nimellä Only Shallow.

Vuosi 2008 oli bloggaamisen kannalta hyvä ja huono. Bloggaajille alettiin tuolloin järjestää enemmän tapahtumia aina pienimuotoisista brunsseista ulkomaanreissuihin. Vaikka en edustanut kotimaassa sitä supersuosituinta kärkeä, minua pyydettiin mukaan lehtijuttuihin ja ihmiset tunnistivat kadulla. Pienimuotoisena harrastuksena lähtenyt juttu oli paisumassa käsistä ja ahdistuin. Jätin kirjoittamisen puoleksi vuodeksi ja keskityin muihin asioihin.

Vuosi 2009 oli uusi alku. Kaipasin bloggaamista, mutta halusin kirjoittaa suomeksi. Jätin Only Shallow'n ja aloitin Helmi otsalla-blogin. Ja se tuntui oikealta. Siinä missä ennen postasin lähinnä päivän asuja, aloin kirjoittaa kiinnostavista tyyliin liittyvistä asioista yleisemmällä tasolla. Tavoitin aika nopeasti joukon maailman mukavimpia lukijoita, jotka tuntuivat tietävät aiheistani enemmän kuin minä. Kommettilaatikko täyttyi mielenkiintoisesta linkeistä ja vinkkauksista, ja sen avaamisesta tuli valehtelematta päiväni kohokohta.

 Vuosi 2010 soljui samaan tahtiin kuin edellinen. Bloggaamisesta muodostui mukava rutiini. Tyylini alkoi hiljalleen lipua astetta modernimpaan suuntaan. Pitkät kukkamekot ja vanhahtavat päähineet unohtuivat arkena kaapin perukoille, ja aloin käyttää enemmän farkkuja. Bloggaamiskipinän alunperin sytyttänyt rakkaus vintageen näkyi edelleen yläosissa, asusteissa ja blogijuttujen aihevalinnoissa.

Vuosi 2011 oli pukeutumisen kannalta paras ikinä. Tyylini hioutui loppuun, karsin vaatekaappia ronskein ottein, suunnittelin uudet hankinnat tarkasti ja olin tyytyväinen. Helmi otsalla löysi loppukeväästä uuden kodin Trendistä, jonka loistava tiimi sai kaiken tuntumaan mukavalta ja helpolta.

Kuitenkin. On alkanut tuntua, ettei minulla ole enää niin paljon sanottavaa. Ehkä kaikkea voi tehdä vain aikansa. Ja viisi vuotta muotibloggaamista taitaa olla minulle tältä erää tarpeeksi. Kiitokset kaikille ihanille lukijoille. Niille, jotka ovat olleet mukana ensimmäisistä vuosista asti ja niille, jotka löysivät tänne vasta viime metreillä. Ilman teitä tämä ei olisi ollut ollenkaan niin hauskaa. Jos joskus päätän palata blogimaailmaan, lupaan laittaa sanan kiertämään joko Tumblrini tai blogin Facebook-sivun välityksellä. Toistaiseksi sanon kuitenkin näkemiin. Ja pysykää ihanina!

Translation: This is my last blog post. I'll be updating my Tumblr occasionally, but I don't think I'll be blogging again in the near future. I want to thank every single one of you for your lovely comments during these five years. Thank you from the bottom of my heart and goodbye. Stay awesome!

Mariia pyysi aikoinaan kommenttilaatikon puolella, että vinkkaisin hyvistä ranskalaisista elokuvista. Eihän tuollaisesta voi kieltäytyä. Olen tyyppi, jolle elokuvien (ja muiden asioiden) listaaminen on enemmän tapa olla olemassa, kuin harrastus. Ja uusi aalto on lempparigenreni heti kauhun jälkeen. (Joskin minulla on sellainen kutina, ettei listaa parhaista gore-elokuvista pyydettäisi blogin puolella ihan heti.)

Koska tämä on muotiblogi, listasin pääasiassa elokuvia, joista saa inspiraatiota myös puketumiseen. Mutta ne toki toimivat, vaikkeivat hepenet kiinnostaisi pätkän vertaa.

 Vivre Sa Vie (Jean-Luc Godard): Jean-Luc Godardin klassikko kertoo nuoren pariisittaren tarinan kahdessatoista lyhyessä episodissa. Nana jättää pienen lapsensa ja aviomiehensä tavoitellakseen uraa näyttelijättärenä. Rahapula ajaa Nanan kuitenkin turvautumaan prostituutioon. Saattaa kuulostaa aika kliseiseltä ja kornilta, mutta Godardin runollinen ohjaus saa hahmot heräämään henkiin.

Cléo de 5 à 7 (Agnès Varda): Elokuva kertoo nimensä mukaisesti tarinan Cléosta kello viidestä seitsemään. Nuori laulaja Florence "Cléo" Victoire odottaa kärsimättömänä lääkäriaikaa ja testituloksiian kaupungilla parin tunnin ajan. Noina tunteina Cléo tapaa erilaisia ihmisiä ja käsittelee omaa yksinäisyyttään, naiseuttaan ja kuolevaisuuttaan.

Le Feu Follet (Louis Malle): Mallen varhaistyö kertoo masentuneesta miehestä, joka yrittää löytää syyn jatkaa elämäänsä. Mutta se ei ole oikeastaan tärkeää. Tässä elokuvassa muoto jättää sisällön täysin varjoonsa. Mallen ohjaustyö on virtaviivainen, kaunis ja loppuun asti hiotun tyylikäs aina siihen pisteeseen, että millä tahansa hetkellä voisi painaa huoletta pausea, printata tilateesta kuvan ja kehystää seinälleen.

Ma nuit chez Maud (Eric Rohmer): Rohmerin henkilövetoinen elokuva pureutuu hahmojensa avulla kysymyksiin uskonnosta, ateismista, rakkaudesta ja moraalista. Mutta ei sorru kertaakaan helppoon saarnaukseen.

Les demoiselles de Rochefort (Jacques Demy): Demy oli Ranskalaisen technicolor-musikaalin kiistaton mestari. Hänen tunnetuin teoksensa lienee Cherbourgin sateenvarjot, mutta Rochefortin naisilla on erityinen paikka minun sydämessäni. Se on värikäs, iloinen ja häpeämättömän korni aiheuttamatta tippaakaan myötähäpeää. Täydellinen elokuva niille sunnuntai-iltapäiville, joina paistetaan vohveleita ja unohdetaan hetkeksi kaikki paha mitä maailmassa tapahtuu.

Jules et Jim (François Truffaut): Jules et Jim on syy, miksi ostin raitapaidan. Elokuva kertoo kahden miehen ja yhden naisen välille rakentuvasta kolmiodraamasta. Poikkeukselliseksi sen nostaa Trouffaut'n tarkka ohjaus, Jeanne Moreaun huikaiseva roolityö ja eräs elokuvahistorian parhaista ääniraidoista. Niin, ja ne helkkarin siistit raitapaidat.

Les Bonnes Femmes (Claude Chabrol): Neljä pariisilaista naista, romantiikkaa, absurdin puolelle lipsahtavaa komediaa ja tragediaa. Chabrolin elokuva on ranskalaisen uuden aallon genressä varhaisimpia töitä. Ohjaus on hieman epätasainen, mutta elokuvan kiehtova tyyli pitää otteessaan loppuun asti.

La Jetée (Chris Marker): Tätä lyhytelokuvaa saattaa olla hieman vaikea löytää, mutta en voinut jättää sitä mainitsematta. Markerin dystooppinen vision ydinsodan jälkeisestä maailmasta ja aikamatkustamisesta on kenties kauneinta science fictionia ikinä Tarkovskin Stalkerin ohella. Terry Gilliamin loistava 12 Apinaa perustuu aika pitkälti La Jetéen perusideaan ja visuaaliseen ilmeeseen.

Koska olette pyytäneet, että ilmoittelisin näistä - huuto.netin puolelta löytyy muutama uusi vintage-kohde. Muun muassa pari minulle vääränlaista versiota Siitä Oikeasta valkokauluksisesta mekosta. Ehkä jollekulle teistä natsaisi paremmin?

Olen tehnyt tämän merkinnän nyt kolmen vuoden ajan aina tammikuun alussa. Vuoden päätyttyä tekee hyvää vähän miettiä, että mitä sitä on tullut ostaneeksi. Mitkä vaatteet ovat jääneet kaapin perälle, ja mitä ei malttaisi riisua ollenkaan. Pieni pään selvittely on tärkeää, sillä vaikken olekaan mikään vaatteita kaksin käsin hamstraava himoshoppaaja liikun aika usein vaatekaupoilla fiilispohjalta. Jos joku kolahtaa, haluan sen. Miettimättä sen enempiä käyttötilanteita tai yhteensopivuutta vanhempien vaatteiden kanssa.

Kokoavien listojen tehtävä on muistuttaa, minkälaisia juttuja tulee ihan oikeasti käytettyä eniten. Ja millaiset ostokset oikeasti kannattavat. Vuoden 2011 aikana olen hankkinut vähemmän mekkoja ja takkeja kuin koskaan aikaisemmin. Panostin ennen tylsinä pitämiini yksinkertaisiin ylä-, ja alaosiin ja huomasin pukeutumisen olevan hauskempaa kuin koskaan. Ehkä tämä on sitten sitä ikääntymistä.

1. Aquascutumin trenssi löytyi eBaysta. Minulla on tätä ennen ollut ainoastaan Zaran versio perustrenssistä, ja ero on aivan huikea. Materiaali on ryhdikästä, takki pitää tuulta ja sadetta aivan hämmästyttävän hyvin, ja lisäksi se sopii yhteen ihan kaiken kanssa. Trenssi on vuoden kaikista ostoksista se, jota ilman en enää osaisi olla.

2. Kitsastelin Mattheu Thovenotin ja Weekdayn yhteistyömalliston puseron kanssa koko toissa vuoden syksyn, mutta kaivoin sen lopulta viime vuoden tammikuussa alerekin uumenista. Kannatti, valkoinen paitapusero muutamalla näyttävällä yksityskohdalla on yllättävän monikäyttöinen. Helppo, mutta ei tylsä. Olen pitänyt sitä farkkujen kanssa kaikkina niinä päivinä, joina ei meinaa keksiä mitä ihmettä sitä oikein pukisi päälle. Ja niitä on kuulkaas paljon.

3. Kesällä ostamani loaferit ovat ainoat korottomat kesäkenkäni, joissa ei ole korkoa. Jalat kiittävät. En ole koskaan erityisesti lämmennyt balleriinoille, mutta näissä on sitä oikeaa meininkiä. Loaferit sopivat kaikkeen ja vaikka päälle pukisi sen kaikkein lyhimmän kesämekkonsa, vaikutelma on härskin sijaan asiallinen.

4. H&M Trendin nahkasortseista muotoutui koko viime kesän ehdoton suosikkivaate. Sortsit toimivat lämpimänä kautena lyhyhihaisten kauluspaitojen kanssa, nyt olen alkanut käyttää niitä paksujen ja sukkahousujen ja nilkkureiden kaverina. Lederhoseneiden tirolilaishenki toimii koko vuoden läpi. Kyllä ne saksalaiset tietää.

5. 1960-luvun konjankinruskea nahkalaukku oli koko vuoden paras kirppislöytö. Se muistuttaa muotokieleltään niitä katumuotisivustojen fashinistojen käsivarsilla keikkuvia Celineitä juuri sen verran, että voi välillä leikkiä olevansa ihan vähän trendikäs. Laukku vetää sisäänsä kaikki mahdolliset muistiinpanovälineet ja yhden iäkkään MacBookin. Eli juuri riittävästi.

6. Aubin & Willsin silkkipaita on ollut tämän syksyn luottovaate. 2011 taisi muutenkin olla se vuosi, jona addiktoiduin lopullisesti silkkipuseroihin. Ne laskeutuvat kauniisti, niissä ei tule koskaan liian kuuma, ja useimmat eivät edes rypisty kovin helposti.

7. Musta perushame oli ostoslistallani vuosia, mutta löysin sopivan vasta nyt. Kapealinjainen yksinkertainen alaosa toimii ihan mihin tahansa yhdistettynä, ja se on laiskan pukeutujan uusi paras ystävä.

8. Siitä Oikeasta pyöreäkauluksisesta mekosta on tullut jauhettua täällä blogin puolella aika paljon. Mutta vielä kerran - tämä yksinkertainen mekko on tehnyt kaikki kaappini muut mekot tarpeettomiksi. Olen käyttänyt sitä arkisin, juhlissa, baarissa ja mummolassa. Siitä saa asusteita ja kampausta varioimalla joka kerta vähän eri näköisen, eikä se ole koskaan tylsä.

9. Metsästin Alexa Chungin Madewell-malliston neuletakin eBaysta. Mummomainen charmi yhdistettynä pehmoiseen mohairiin oli juuri se, mitä kaapistani puuttui. Neuleen voi heittää minkä tahansa asun jatkeeksi, ja lopputulos on aina harkitumman ja puetumman näköinen.

10. Tunnustus, minulla ei ollut ennen viime syksyä kaapissani yhtäkään t-paitaa. Naisen t-paidat tuntuivat aina liian piukoilta, ja miesten paitojen pienimmät koot roikkuivat hartioista ikävästi. Olo alkoi olla kuin kultakutrilla karhujen puurokulhojen äärellä. Sitten löysin tämän Zoe Teesin version, joka on juuri sopiva. Muille täydellistä teepparia metsästäville tiedoksi, että näitä saa edelleen Asokselta roimalla alennuksella.

11. Saint Jamesin raitapaita on klassikko, jonka arvon tajusin vasta nyt. Rento puuvillapaita käy vuodenajasta riippumatta kaiken kanssa,

Nettialet lähtivät täysillä käyntiin heti joulun jälkeen. Yleensä tässä vaiheessa ne siisteimmät löydöt on jo kerätty parempiin ostoskoreihin, ja me maijamyöhäiset nuolemme surullisina näppejämme. Tai sitten suuntaamme niihin pienempiin putiikkeihin, joista kaikki eivät vielä tiedä.

Ruotsalaisella indiemerkki Patoufilla on tänä vuonna normaalien talvialennusmyyntien lisäksi käynnissä varastojen tyhjennysmyynti.  Vanhempien mallistojen villaneuleita, nahkalaukkuja, kiilakorkonilkkureita ja laadukkaita puuvillamekkoja myydään reilusti alle viidelläkympillä. Hyvä aika päivittää arkivaatevalikoimaa kevättä varten.

 Silmien rajaaminen taitaa olla se aihe, josta minulta on kyselty eniten koko blogihistoriani aikana. Tämä on kummallista, koska en kirjoita kauneusblogia tai edes koe olevani pätevä neuvomaan meikkiasioissa. Itse asiassa olen ihan käsi kaikessa kosmetiikkaan liittyvässä. Liikuttavuuteen asti. Mutta tämä merkintä voi toimia yleisenä rohkaisuna - jos minä opin rajaamaan silmäni niin kyllä oppivat ihan kaikki muutkin.

Aluksi masentava osuus. Ei ole olemassa mitään taikatemppua tai salaista kikkaa, jolla nestemäiset rajaukset oppisi tekemään kerralla siististi. Voi toki olla niitä poikkeustapauksia, joiden silmä-käsi -koordinaatio on Leonardo da Vincin tasolla, ja täydellisen ympyrän piirtäminenkään ei tuota vaikeuksia. Meidän muiden täytyy vain harjoitella. Minun motoriset kykyni ovat yleisesti ottaen samaa tasoa kuin keskiverron nelivuotiaan, jolla on vaikeuksia pysyä värityskirjan viivojen sisäpuolella. Kun aloin tehdä perinteisiä kissarajauksia säännöllisesti, tökin ensimmäiset puoli vuotta itseäni kajalilla silmään joka saamarin aamu. Sitten helpotti. Olisi helpottanut nopeammin, jos olisin löytänyt heti Sen Oikean rajausnesteen.

 Olen kokeillut viimeisen neljän vuoden aikana suurimman osan markkinoiden rajausnesteistä läpi. Arkikäytössä paras hinta-laatu suhde on Rimmelin Glam Eyesillä. Kapealla siveltimellä saa halutessaan aikaan todella tarkkaa jälkeä, ja pikkuvirheitä on helppo korjailla jälkikäteen. Neste on kuivuttuaan tummaa ja jämäkkää, eikä lohkeile kuten monilla muilla markettimerkeillä. Tuo tämän merkinnän kuva on otettu noin kahdeksan tunnin käytön jälkeen. Silmien sisäkulmat haalistuvat hieman, mutta ulkokulmat pysyvät kuosissa erinomaisesti. Glam Eyesin Pitkästä korkista saa jämäkän, hieman kynämäisen otteen, mikä helpottaa käyttöä eksponentiaalisesti. Esimerkiksi Lumenen Blueberry-sarjan muuten hyvien rajausnesteet pilaa onneton korkinnysä, jonka pitelemiseen tarvitsisi vähintään pinsetit.

Monet merkit ovat tuoneet viime vuosien aikana markkinoille helppokäyttöisiä tussimaisia rajausnesteitä. Ja ihan rehellisesti sanottuna, useimmat ovat aika masentavia. Jälki on epätarkkaa, ja ne kuivuvat turhan nopeasti. Poikkeus on Chanelin Écritude de Chanel. Jälki ei ole ihan yhtä pedanttia kuin pensselillä, mutta hämmentävän lähellä. Rajaukset oppii tekemään nopeammin kuin perinteisellä rajausnesteellä, eikä värin levähtämisestä tarvitse olla huolissaan. Aine on hieman tyyris päivittäiseen arkikäyttöön, mutta suosittelen sitä lämpimästi niille jotka vasta harjoittelevat rajausnesteen käyttöä ja niille, jotka tekevät rajauksia osana juhlameikkiä.

Hyvän rajausnesteen lisäksi tarvitsee ehdottomasti vielä kaksi asiaa. Silmänympärysvoiteen ja ison pussillisen vanupuikkoja. Silmänympärysvoidetta kannattaa käyttää muutenkin, mutta rajausen kanssa se on välttämätöntä. Nestemäiset rajaukset kuivattavan silmäkulmien ihoa todella tehokkaasti. Jos silmänympärysvoidetta ei levitä uskonnollisella hartaudella joka aamu ja ilta silmäkulmien herkkä iho kuivuu ja rikkoutuu todella nopeasti. Apteekeissa myytävät Vichyn voidepuikot ovat tehokkaita, riittoisia ja niitä levittää yhtä nopeasti kuin perinteistä huulirasvaa. Vanupuikkoja kannattaa varata oman mielenrauhan takia muistuttamaan, että meikatessa voi ja saa mokata. Pilalle menneet yritykset pyyhkäistään nopeasti pois, ja pienet sotkut saa sipaistua siisteiksi. Lisäksi on aika lohduttavaa huomata kuinka paljon vähemmän niitä kuluu pienen harjoittelun jälkeen.

Rosollit ja lohet on syöty, mutta joulunpyhiä on vielä jäljellä. Monet hiljentyvät tässä vaiheessa tuijottamaan kynttilöitä ja nauttimaan täysin siemauksin toimettomuudesta. Mutta minulla on hieman tylsää. Livahdan joka vuosi viimeistään tapaninpäivän tienoilla koneelle kurkkimaan, josko internetistä löytyisi jotain mielenkiitoista selattavaa. Tai edes jotain selattavaa. Tämä merkintä on teille kaikille kaltaisilleni malttamattomille tyypeille, joista joulunpyhissä on aina yksi pyhä liikaa.

La Mignonette on pakkolukemista kaikille yksinkertaisen tyylin ystäville. Kirjoittaja ammentaa inspiraatiota ranskalaisesta eleettömyydestä ja niistä kaikkein parhaista 1960-luvun elokuvista. Blogi päivittyy aika verkkaisesti, mutta asut, kuvakaappaukset ja taidolla rakennetut kollaasit ovat aina odotuksen arvoisia.

-

-

Jos täydellinen konjakinruskea salkku tai jämäkästä nahasta valmistettu pikkulaukku on vielä hakusessa, kannattaa vilkaista Etsyssä toimivaa Golden Poniesia. Kauppa myy käsin valmistettuja kenkiä ja laukkuja. Mallit ovat juuri riittävän yksinkertaisia toimiakseen melkein kaikkien vaatteiden kanssa, mutta riittävän mielenkiintoisia herättääkseen asun kuin asun henkiin.

Pukeutuuko pankkiiri pelkkään liituraitaan , entä onko opettajalla aina vekkihame ja pusero? Onko ihmisen ammatilla ja tyylillä ylipäätään mitään syvempää suhdetta? Industry of One pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin. Sivustolla haastatellaan eri aloilla toimivia mielenkiitoisia ihmisiä, ja yritetään samalla selvittämään kuinka ammatinvalinta, tyyli ja elämäntyyli muokkaavat toisiaan.

Nerd Boyfriend on netin paras tyylisivu miehille ja niille, jotka haluaisivat käydä melkein päivittäin varkaissa poikaystävänsä kaapilla. Sivulle on kerätty kunnioitettava määrä kuvia historian tyylikkäimmistä herroista aina Le Corbusierista Nick Caveen. Nerd Boyfriendin selailu käy myös kätevästä pikakurssista 1900-luvun miestenmuodin historiaan.

Jos lanttulaatikko painaa vielä vatsan pohjassa, käy vilkaisemassa Arcade Firen tuorein musiikkivideo. Sen näkee ainoastaan avaamalla web-kameransa, ja tanssimalla. Pieni mutta kiihkeä jammailutuokio on omiaan sulattamaan  kaikkein raskaimmat jouluruuat.

Terveiset Tampereen hämärimmän olohuoneen nurkasta. Tänään päällä oli täälläkin useean kertaan vilahtaneet Jeffrey Campbellin nilkkurit, Minimarketin musta perushame, Madewellin neuletakki ja vanha ruskea koululaukku. Valkoinen silkkipaita sen sijaan on uusi, ostin sen tällä viikolla Pelastusarmeijan kirpputorilta viidellä eurolla. On siinäkin. Puhuu vaatemäärän karsimisesta, ja painuu heti perään hamstraamaan puseroita.

Kun kirjoitin sunnuntaina vaatekaapin editoimisesta, kommenttiboksin puolella viitattiin periin kertaan Dead Fleuretteen. Norjalainen bloggaaja kirjoittaa kauniisti laadusta, suunnittelee jokaikisen vaateostoksensa etukäteen pedanteilla listoilla ja tulee toimeen reilusti alle viidelläkymmenellä vaatekappaleella. Täytyy myöntää, minäkin fanitan. Mutta en silti lähtisi toteuttamaan niin äärimmilleen viritettyä minimalismia.

Katsokaas, minusta ihmisellä saa ja pitää olla käyttövaatteita. Ainoastaan käyttämättömät vaattet ovat ongelma. En tiedä kuinka moni on yrittänyt viettää vuoden samassa silkkipuserossa, mutta jälki ei olisi kaunista. Vaatteen täytyy toki kestää kulutusta, mutta minkään valtakunnan pukine ei kestä päivittäiskäyttöä ikuisesti. Puhun nyt kokemuksesta. Olen todella laiska ostamaan kenkiä ja käytän suurimman osan vuodesta yhtä tai kahta lempiparia. Virhe. Liian kiihkeä käyttö on tuhonnut minulta useammat suosikkikengät kuin  kesäfestarit, loskakelit ja ensimmäisten opiskeluvuosien kosteimmat tanssi-illat yhteensä. Jos niitä lemppareita on vähän enemmän, kaikki selviävät ehjinä pidempään. Etenkin se omistaja. Siinä ei nimittäin ole itku ja hammasten kiristys kaukana, kun Maailman Siistein juttu sanoo lopulta rrräts.

 Olen pienten riipusten ystävä. Siitä huolimatta olen tuntenut koko syksyn käsittämätöntä vetoa kaikkeen karskiin ja geometriseen. Vähän suuria ympyröitä, kolmioita, kuutioita tai muista ala-asteen matikantunneilta tuttuja perusmuoja ja meikä on ihan myyty. Näyttävät riipukset ovat yksinkertaisen yläosan paras kumppani. Peruskauluspaidassa on ihan uutta meininkiä, kun kaulassa roikkuu kilo metallia.

Metsästin pari kuukautta sitä juuri oikeanlaista riipusta ketjuliikkeistä, mutta kaikki tuntui masentavan muoviselta. Aloin nuuhkia hieman nettitarjontaa, ja selvitellä mistä ihmeestä niitä hienoja koruja oikein saa. Verkkoon tarttui muutama mainio kauppa, joista on toivottavasti iloa myös teille.

1. Emedemarta valmistaa yksinkertaisia koruja puusta ja metallista. Riipusten geometriset kuviot sahataan ja maalataan käsin. Tällainen vanha Zelda-fani ei voi olla arvostamatta kolmiokorujen vahvoja triforce-viboja.

2. The Vamoose antaa vanhalle tavaralle uuden muodon. Kaupan riipukset ja korvakorut tehdään ajan saatossa rikkoutuneiden vintage-korujen jäännöksistä. Suurin osa koruista on uniikkeja, ja hienoimmat myydään nopeasti päältä. Onneksi nettikauppa päivittyy aika usein.

3. Laura Lombardi hyödyntää Vamoosen tapaan kierrätysmateriaaleja. Vanhojen korujen ketjut ja kivet saavat toisen mahdollisuuden osana raskaita riipuksia. Näyttävät asennekorut toimivat arkipaitojen lisäksi myös juhlamekkojen kavereina.

4. Garnett Jewelry tekee joka syys-, ja kevätkausi pienen korumalliston. Yksinkertaisen kauniit korut tehdään käsin, ja ketjut muokataan pyydettäessä juuri oikean pituisiksi.

Jos jollakulla sattuu olemaan vinkkejä netin parhaista korukaupoista, niin jakakaa ne ihmeessä kommenttiboksin puolella minullekin. Tämä korukuume ei ole hellittämässä hetkeen.

  Tämä vuosi loppuu kahden viikon kuluttua. Uuteen vuoteen siirtyminen tarjoaa hyvän tilaisuuden pieneen itsereflektioon. Mitä olen saanut aikaan, ja mitä haluan seuraavan vuoden aikana tehdä. Tyylin osalta se tarkoittaa ainakin minulle tiukkaa vaatekaapin editoimista.

Uskoin joskus että mitä enemmän on vaateita, sen helpompaa on löytää jotain mukavaa päällepantavaa. Lopputulos oli pursuileva vaatekaappi, ja paljon harkitsemattomia harhaostoksia. Liian monen turhautavan kiireaamun jälkeen päätin karsia vaatteiden määrää rankalla kädellä. Pukeutuminen muuttui helpommaksi ja mukavammaksi jokaisen kirpputorille viedyn kassillisen myötä. En ole aikoihin kadehtinut Carrie Bradshaw -tyyppisiä vaatehamstereita, jotka keräävät keskiverron opiskelijakämpän kokoisen komeronsa täyteen designia. Ihailen ihmisiä, jotka onnistuvat luomaan hyvin rajatun ja kompaktin vaatevalikoiman oman tyylinsä ympärille. Pienen palapelin, jonka jokainen osa sopii yhteen.

Niin, saumattomasti yhteensopiva vaatekaappi ei ole vain skandinaavisten minimalistien ja Patrick Batemanin luoma urbaanilegenda, jossa komeroon kootaan ainoastaan mustia kaapumekkoja tai hävyttömän kalliita pukuja. Sen voi luoda ihan millaisen tyylin ympärille tahansa. Naistenlehtien klassikkolistat ovat hyvä lunttilappu, mutta ensisijaisesti ehdotan seuraavaa ajatusleikkiä. Heräät aamulla siihen, että naapurin pyromaani roihauttaa komeroosi Aku Ankasta tutun kuutiopalon. Alusvaate-, ja sukkalaatikkoa lukuunottamatta jäljelle jää pieni kasa tuhkaa. Uuden kokoelman selkärangaksi on valittava kaksikymmentäviisi vaatetta, joilla pitää pärjätä seuraava vuosi.

Jos listauksen tekee loppuun, käsissä on oman tyylin ydin. Henkilökohtainen versio niistä lehtien pakkohankintalistoista. Samalla saattaa oppia jotain uutta omasta maustaan, siitä mitä jo omistamiaan vaatteita arvostaa eniten ja siitä, mitä oikeasti tarvitsisi niiden parin sesongin muotivillitysten sijaan. Ajattelin käyttää omaa listaani ensi vuoden ohjenuorana. Sijoittaa puuttuvien palasten laatuun, ja jättää muut jutut kauppaan toisten löydettäviksi. Tavoitteena on jonain päivänä avata vaatekaappi ja huomata, etten oikeasti tarvitse enää yhtään mitään.

1. neule Aubin & Wills, 2. villapaita Aubin & Wills, 3. villatakki Aubin & Wills

4. silkkipaita Aubin & Wills, 5. farkut Nudie High Kai, 6. kauluspaita Steven Alan

7. villakangastakki Sandro, 8. lähettilaukku H&M, 9. nilkkurit Topshop, 10. tweedtakki Topshop

11. kukkamekko Paul & Joe Sister, 12. pallomekko Steven Alan, 13. pitsimekko Steven Alan

14. raitapaita Saint James, 15. Loaferit Bass, 16. musta hame Le Mont st. Michael

17. paita Liberty, 18. hattu Mylabel, 19. kengät Asos 20. vyö Topshop, 21. hame Ralph Lauren Black Label

22. trenssi A.P.C., 23. nahkavyö Asos, 24. laukku Asos, 25. mekko Sonia by Sonia Rykiel