Juhannuksen aatonaattona pimahdin - kesäalet alkoivat. Tähän mennessä kukkaroni on kaventunut erinäisten sandaaliparien, silkkihaalarin ja -housujen verran. Mihin ihmeeseen tarvitsen VIISI paria uusia sandaaleita? Kenkäkaappinihan pursuilee gladiaattoreita ja kiilakorkoja jo valmiiksi.
Kadehdin ihmisiä jotka pystyvät suunnittelemaan aleostoksensakin tyyliin "tämän sesongin tuotteista hankin ainoastaan laadukkaan trenssin ja ajattoman neuleen". Vaikka käytän taulukko-ohjelmaa melkein kaikkeen, tuntuu järkevien vaatehankintojen tekeminen alennysmyynneissä täysin ylivoimaiselta. Kun jotain ihanaa (tai ihanan kreisiä) saa edullisesti, kaikki vaivalla väännetyt taulukot pyyhkiytyvät mielestäni ja mietin alennusprosentteja ainoastaan plussana pankkitililläni.
Äitini mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Mielestäni sanonta ei koske vaatteiden tai asusteiden alennusmyyntejä. Siskoni kanssa leuhkimme kilpaa kertomuksilla niistä valtavista säästöistä joita olemme tehneet hankkiessamme italialaista nahkaa olevan laukun puoleen hintaan. Ja melkein oikean värisenä!
Ystävät armaat, miten välttää alennusmyyntien kutsu? Kuinka muistaa helteisenä päivänä että Suomen marraskuussa sandaaleille ei ole käyttöä ja ainoa järkevä alehankinta olisi juuri se laadukas musta neuletakki johon en aurinkolasit otsalla luo silmäystäkään? Toisaalta silkkihaalarinkin alle voi pukea talvella sukkikset ja laadukkaat sandaalit on ihana pakata kevättalvella mukaan rantalomalle.
Aino