Ihanat viattomat

09-12-17 16:46
Meilit |

Viattomuuden aika- juttu oli jotenkin helpottavaa luettavaa. en siis ole yksin tämän asian kanssa..! sosiaaliset paineet nuorten maailmassa ovat hirvittävän kovat, enkä itse ole uskaltanut paljastaa omaa kokemattomuuttani kuin muutamalle kaverilleni, kun on ollut pakottava tarve puhua. tuntuu, että kokemattomuus näkyy kilometrien päähän, ja riittää arvosteluperusteeksi, säälittävä tyyppi.

Oikeaa hetkeä odotellessa...


 

 

 

kommenttia

 

# 01 Kiva

Juu, oli kyllä kivaa luettavaa.

2010-01-17, 14:08 | Moi

# 02 Viaton vastoin tahtoaan

Viattomuden aika- juttu oli piristävää luettavaa seksiä tihkuvien artikkelien lomassa, joita naistenlehdet ovat pullollaan. Oli helpotus saada tietää, etten ole ainut kokematon. Ainoa häiritsevä asia oli se, että kolmesta koskemattomasta kahdella oli uskonnollinen vakaumus, jonka vuoksi he olivat päättäneet odottaa avioliittoon asti ja yhtä ei vain kiinnostanut koko touhu. Olisin kaivannut juttuun myös sellaisen ihmisen näkökulmaa, joka kyllä olisi halunnut reisimajoitusta, mutta ei ole ujoudeltaan tai muusta samankaltaisesta syystä päässyt vielä neitsyydestään. Vanhapiika

2009-12-18, 11:33 | Vanhapiika

Kirjoita kommentti

Otsikko:
Nimi:
   
 
close
loading

Trendi helmikuussa

 

 

Mikä on talven hankalin kauneuspulma?

Sähköiset hiukset.
Pipon alle litistyvä kampaus.
Pakkasen kuivattama iho.
Kylmässä punoittavat kasvot.
 
 
 

Ihastu Trendin blogeihin:

Kiitos hyvää

"Eilen aloittamani postaus raskausajan olonkevennysnikseistä jatkuu... RuokavalioRaskaana olevat n ..."
 

Kaikki mitä rakastin

"Lehtiä ja blogeja lukiessa tuntuu, että Helsinkiin avattaisiin koko ajan uusia kiinnostavia kahvi ..."
 

Sara K.

"  Eli siis Tori-laukku, tällä kertaa mustana ja vetoketjulla suljettavana. Sisään mahtuvat puheli ..."
 

Vippaskonsti

"Lähetinkin tiistaina Vippaskonstin Facebook-ryhmässä terveisiä Tukholman muotiviikolta. Osallistu ..."
 

Auta Elina

"Auttavien Elinoiden viimeiset jutustelut ilmestyvät tuota pikaa, kunhan allekirjoittaneen tenavat ..."
 
 
 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet


 


 

Ilmoitus

 



ilmoitus